TILAA UUTISKIRJE
100 % asiaa Suomessa valmistetusta designista, 0 % spämmiä.
Toimitus 2-3 arkipäivässä, ilmainen Matkahuollon toimitus yli 50 € tilauksiin Suomessa.

VASTUULLISUUS


TINKIMÄTTÖMIÄ VALINTOJA – EILEN, TÄNÄÄN JA HUOMENNA


Tiedämme, että tekstiiliteollisuus sisältää epäoikeudenmukaisuuksia, ja tämän takia olemme sitoutuneita tekemään asiat eri tavalla – tavalla, jonka tavoitteena on kestävät valinnat ihmisten ja ympäristön hyväksi.

Esimerkiksi vaatetehtaamme Kokkolassa on keino huolehtia siitä, että moni asia tehdään meidän näkökulmastamme oikein: voimme huolehtia työntekijöistämme ja tiedämme, mitä henkilökunnallemme kuuluu. Pystymme vaikuttamaan suoraan mm. käyttämäämme energiaan, logistiikkapalveluihin sekä karsimaan pakkausmateriaalit minimiin.

Meille vastuullisuus ei ole koskaan kompromissi, vaan itseisarvo. Siksi joudumme sanomaan monelle idealle ja asialle "ei". Pyrimme luomaan parhaat mahdolliset tuotteet, aidosti kokonaisvaltaisen ja jatkuvan kehittämisen kautta: teemme valintoja sen suhteen, miten esimerkiksi tuotannosta syntyvä tekstiilijäte saadaan minimoitua niin, että samasta kangasmäärästä saadaan tehtyä enemmän tuotteita.

Vastuullisuus on siis strategiamme – siksi meille on tärkeää avoimesti kertoa tekemisestämme, oppia ja tehdä asioita jatkuvasti paremmin. Vastuullisuus on eettistä puntarointia, ja lopulta sinä itse päätät kuka on vastuullinen ja kuka ei.





Valintojamme

Olemme 100 % suomalaisomisteinen, suomalaisen PaaPii Design Oy:n brändi. Voit lukea PaaPiista lisää täältä.

Toistaiseksi emme julkaise yhteistyökumppaneidemme tarkkoja tietoja kahdesta syystä. Ensinäkin, suhteiden rakentaminen on yksi liiketoimintamme keskeisiä kilpailutekijöitä. Toiseksi, olemme vakuuttuneita siitä, että kumppanimme toimivat eettisesti ja kannamme siitä osaltamme vastuun. On kuitenkin totta, että maksimaalisen läpinäkyvyyden saavuttamiseksi arvoketjumme tarkempi avaaminen voi nousta prioriteetiksi.

Kestävät ja vastuulliset valinnat on meille elinehto. Siksi, mikäli sinulla tässä kohtaa heräsi mitä tahansa kysyttävää, ethän epäröi ottaa yhteyttä.


Materiaali


Käytämme tuotannossamme ainoastaan GOTS-sertifioitua luomupuuvilla, joka on kasvanut useammalla eri pellolla Turkissa ja Intiassa. Kankaaksi se on neulottu Puolassa ja Liettuassa. Tekstiilituotantoketju on niin monimutkainen että yksittäisen yrityksen on vaikea seurata koko ketjua. Tämän takia tarvitsemme valvovan tahon takaamaan eettisen ja ympäristöystävällisen tuotannon.

Finsketin käyttämän luomupuuvillan tuotantoketjua valvoo Global Organic Textile Standard. GOTS pitää huolta, että jokainen viljelijä, joka myy puuvillaa luomuna, läpäisee tiukat kriteerit maaperään ja ympäristöön liittyen. GOTS kieltää mm. ympäristölle haitallisten keinolannotteiden, torjunta-aineiden ja geenimuunneltujen organismien (GMO) käytön.

Luomupuuvilla, kuten tavanomainenkin puuvilla tarvitsee paljon vettä kasvaakseen. On kuitenkin tutkittu, että luonnonmukaisen vuoroviljelyn, perinteisten viljelymenetelmien sekä uusien innovaatioiden ansiosta luomupuuvillan keinokastelu on jopa 91 prosenttia alhaisempi kuin tavanomaisen puuvillan (The Life cycle assessment of organic cotton fiber, Textile exchange, 2014). GOTS-sertifikaatti ottaa myös kantaa työoloihin ja kieltää esimerkiksi lapsityövoiman käytön ja takaa että viljelyssä ja tekstiilituotannossa työskenteleviä kohdellaan oikeudenmukaisesti.

Kestävyyden ja monipuolisuuden kannalta tarvitsemme kuitenkin myös muita vaihtoehtoja puuvillalle. Seuraamme mielenkiinnolla uusien materiaalien ja kierrätysmenetelmien kehitystä.





Ikifooter 1
Toimitus 2-3 arkipäivässä, ilmainen Matkahuollon 100 % hiilineutraali toimitus yli 50 € tilauksiin Suomessa.
Ikifooter 1 *
Ompelemme 100 % vihreällä energialla, vain GOTS-sertifioidusta kankaasta.
Ikifooter 1 * *
Ompelemme kaikki vaatteemme ylpeydellä omassa vaatetehtaassamme Suomessa.






Tilaa uutiskirje


© 2024 Finsket. All rights reserved.