Lyhyen historiamme aikana t-paitavalikoimastamme on muotoutunut varsin toimiva ja erilaisia pukeutujia palveleva kokonaisuus. Olet kenties saattanut kuulla puhuttavan Akseli-t-paidasta, Koto-t-paidasta tai Alku-t-paidasta. Mutta millaisia nämä vaatekappaleet todellisuudessa ovat? Sen me kerromme teille tällä sekunnilla.
Kaikki lähtee siitä, että olemme valinneet valmistaa vaatteet omassa vaatetehtaassa Kokkolassa, Suomessa. Käyttämämme materiaali on korkealuokkaista luomupuuvillaa, joka on peräisin pitkäaikaisen luottokumppanimme tehtaalta. Kangas ei sisällä ihmiselle tai ympäristölle haitallisia kemikaaleja ja sen voi huoletta läimäyttää herkällekin iholle. Nämä ovat asioita, jotka ohjaavat meitä samoillessamme vaatetusteollisuuden viimaisella luontopolulla. Ja nämä ovat asioita, jotka päivittäin muistuttavat meitä, minkä takia tätä alun alkaen aloimme tehdä.
Nyt kun olemme jo päässeet hyvään vauhtiin luennoimisessa, on olennaista tuoda vielä ennen t-paitaesittelyjä ilmi yksi erittäin tärkeä näkökulma, jota haluamme vaatesuunnittelumme kautta toteuttaa: Haluamme tuottaa vaatteita kaikenlaisille pukeutujille. Tämän seurauksena olemmekin jo päässeet luomaan varsin uniikin ja monipuolisen valikoiman vaatteita miesten mitoituksilla ja unisexmitoituksilla. Tänään kuitenkin valokeilassa ovat t-paitamme, joten pidemmittä puheitta, pureudutaan niihin.
Ole kuin kotonasi unisexmitoitetussa Koto-t-paidassa
Koto-t-paita on täydellinen valinta, kun kaipaat vaatteeltasi mutkatonta mukavuutta ja ajatonta ilmettä. Suomessa ommeltu paita on unisex-mitoitettu, joten se sopii monenlaisiin tyyleihin ja vartalotyyppeihin – oli tyylisi sitten rento ja väljempiä vaatteita haaliva tai minimalistisen siisti. T-paidan hihat ovat pidemmät verrattuna muihin t-paitoihimme. Koto-t-paidassa yhdistyvät laadukas materiaali luomupuuvillatrikoo ja huolellisesti viimeistelty muotoilu: se on suora, väljä ja huokuu huolettomuutta. Koto-t-paita on tehty niille, jotka arvostavat helppoa pukeutumista ja tinkimättömän vastuullista valmistusta.
Akseli on luottopakki joka käänteessä
Kaikki Finsketin vaatteet ommellaan alusta loppuun omassa vaatetehtaassa Kokkolassa. Jos kiikaroit istuvampaa t-paitamallia, suosittelemme tarkastelemaan Akseli-t-paitaa, nimittäin kyseessä on rehellinen perus-t-paita, joka kaikessa komeudessaan on hyvin ainutlaatuinen ja monikäyttöinen. Malliltaan t-paita on klassinen, kapealla istuvuudella. Jos etsit väljempää paitaa, suosittelemme hinaamaan tekstiä ylös päin Koto-t-paidan kohdalle. Tämä t-paita on ylellinen valinta kaikkiin tilaisuuksiin ja voit vapaasti pukea sen hupparin tai pikkutakin alle. Akselin käyttö ei katso aikaa tai paikkaa, vaan palvelee vuoden jokaisena päivänä. Suomalaisesta valmistuksesta kertova Finsket-etiketti on kannanotto tinkimättömän vastuullisuuden puolesta.
Luomupuuvillainen Alku-t-paita on toimivan vaatekaapin alku ja juuri
Alku-t-paita on mitoituksiltaan kapeampi malli ja siinä on aavistuksen lyhyemmät hihat verrattuna valikoimamme Koto-t-paitaan. Vaatteessa on v-pääntie. Materiaaliltaan t-paita on miellyttävän tuntuista ja ilmavaa, 100 % luomupuuvillaista interlock-neulosta. Riittävän pitkän helman ansiosta vaate soveltuu eri pituisille ja kokoisille pukeutujille.
Olipa valintasi väljempi, istuvampi tai siltä väliltä oleva t-paitamalli, rento asukokonaisuus on taattu kun yhdistät yläosan kanssa maailman mukavimmat valikoimamme kotimaiset collegehousut tai shortsit.
Kotimaisessa asussa samoillessasi kaupungilla, luonnolla tai kotikadulla, varaudu kahdehtiviin katseisiin: Kummin kaima, naapuri tai työkaveri saattaa haluta samanlaisen setin, mutta tiedätpä ainakin, mihin suuntaan ohjata hänet ostoksille. Vaikka tuttavasi veisi nenän edestä sinunkin mitoituksiasi vastaavan koon, ei pidä alkaa hyperventiloimaan, sillä reagoimme aktiivisesti asiakastoiveisiin ja saapumisilmoituksiin mahdollisuuksien mukaan. Verkkokauppamme on avoinna 24/7 osoitteessa finsket.com ja tehtaanmyymälässä Kokkolassa (Terminaalikatu 7) pääsee paikan päällä hypistelemään kotimaisia vaatetaideteoksia. On sinun valintasi, pukeudutko mukavuuteen ja eeppisiin kuoseihin nyt vai heti.